Yhteystiedot

Satakunnan
Vasemmistonuoret ry

Maaherrankatu 28
28100 Pori
satakunta[at]vasemmistonuoret.fi

Kannanotot

Satakunnan ja Porin Vasemmistonuoret 28.8.2008

Kansalaisten tasavertaisuus

Satakunnan alueen Vasemmistonuoret ovat pöyristyneinä seuranneet viime
aikojen keskustelua SK:n mielipidepalstalla. Vasemmistonuoret on
tasa-arvoa, solidaarisuutta ja vapautta puolustava järjestö.
Vasemmistonuorten mielestä ihmisen arvoa ei määritä sukupuoli tai
seksuaalinen suuntautuminen. Homoseksuaalisuus ei ole sairaus tai oma
valinta samalla tavalla kuin päivän ruokaostokset. Kenenkään ei tulisi
joutua häpeämään omaa seksuaalista suuntautumistaan tai tulla
syrjityksi sen takia.

Monet ihmiset pelkäävät seksuaalivähemmistöjen edustajia, koska eivät
tunne heitä. Omat ennakkoluulonsa ja pelkonsa he hyväksyttävät
itselleen ja muille uskonnolla tai biologialla.

On terveen järjen ja ihmisoikeuksien vastaista ettei homoseksuaaleilla
ole samoja oikeuksia kuin muilla kansalaisilla. Toivommekin että
eduskunnassa hyväksytään laki, joka sallii perheen sisäisen
adoptio-oikeuden samaa sukupuolta oleville pareille.

Sonja Saarinen
PJ Satakunnan Vasemmistonuoret ry

Juho Solala
PJ Porin vasemmistonuoret ry

 

Porin Vasemmistonuoret 29.3.2008

Kyllä sodalle, Ei rauhalle?


Uutinen Suomen liittymisestä Naton NRF- joukkoihin ei tullut yllätyksenä Porin
Vasemmistonuorille. Oikeiston Natointoilu on ollut jo kauan tiedossa, mutta
päätös oli silti pettymys.

-        NFR- joukot ovat nopeantoiminnan joukkoja, eivät perinteisiä rauhanturvaajia.
NFR- joukoissa ei ole kyse rauhanturvaamisesta tai uudelleen rakentamisesta
vaan Naton sotilaallisen kapasiteetin nostamisesta, muistuttaa
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo.

-        Sekä oikeisto että vasemmisto haluavat profiloitua ulkopolitiikassa
demokratian, rauhan ja vapauden puolustajina, mutta viimeistään tämä päätös
osoittaa sen että ainoastaan vasemmistoliitto seisoo sanojensa takana,
tähdentää Porin Vasemmistonuorten puheenjohtaja Juho Solala.

Porin Vasemmistonuoret ovat huolissaan nykyisestä kehityksestä, missä
kansalaisten ääni ei kuulu päätöksenteossa. Suurin osa kansasta on Nato
vastaisia. Eduskunnan tulisi palvella kansaa, ei kansanedustajien omia
intohimoja.

Satakunnan Vasemmistonuoret 29.3.2008

Nuorta voimaa Brysseliin


Satakunnan Vasemmistonuoret kannattavat Anna Mikkolaa, 27, Vasemmistoliiton
ehdokkaaksi europarlamenttivaaleihin 2009.

-        Annalla on se tietotaito, mitä Brysseliin lähtijältä tulisi vaatia. Hän on
kielitaitoinen, määrätietoinen, sosiaalinen, ja vahvasti sitoutunut
vasemmistolaiseen liikkeeseen. Annalla on kyky arvioida tilanteita ja asioita
itse, ja selkärankaa pysyä vahvasti kannassaan. Anna on potentiaalisin
ehdokkaamme tekemään europarlamentissa pitkäjänteistä poliittista työtä, ei
vain käymään Brysselissä yhden vaalikauden ajan ennen eläkkeelle jäämistä,
kehuu Niina Siitonen Satakunnan Vasemmistonuorista.

Anna Mikkola on opiskellut historiaa ja valtio-oppia Sheffieldin yliopistossa
Englannissa, ja yleistä historiaa Joensuun yliopistossa. Hän on toiminut
aktiivisesti Vasemmistonuoret ry:ssä muun muassa pitkäaikaisena hallituksen
jäsenenä, sekä kansainvälisten asioiden jaoston puheenjohtajana.

Vasemmistoliitossa Mikkola on ollut Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston
piirihallituksessa sekä puoluevaltuuston varajäsenenä. Tällä hetkellä Anna
Mikkola työskentelee europarlamentaarikko Esko Seppäsen poliittisena avustajana Brysselissä ja Strasbourgissa.

Satakunnan Vasemmistonuoret 29.3.2008

Valtio ja kirkko on erotettava toisistaan


Satakunnan Vasemmistonuorten mielestä valtio ja kirkko tulisi erottaa selkeästi
toisistaan. Valtion tehtävä ei ole suosia tiettyä uskontoa tai elämänkatsomusta
muita enemmän. Valtion tehtäviin ei näin ollen kuulu kirkollisveron kerääminen
tai vakaumuksellisen uskonnon opetuksen järjestäminen.
 
2000-luvun Suomessa tulee eri maailmankatsomuksilla ja uskonnoilla olla
tasavertainen asema. Valtion on oltava taloudellisesti ja oikeudellisesti
sitoutumaton suhteessa eri aatteisiin ja katsomuksiin. Myös Euroopan neuvosto
suosittelee valtion ja kirkon erottamista toisistaan ja toteaa käytännön olevan
eurooppalaisten arvojen mukaista.
 
Uskonnon opetus kouluissa tulee muuttaa yleissivistäväksi opetukseksi, jossa
käsitellään tasapuolisesti eri uskontoja ja elämänkatsomuksia. "Vapauden ja
tasa-arvon aikana, jokaisella tulisi olla edes näennäisesti mahdollisuus valita
oma uskontonsa. Se että meitä tarhasta lähtien aivopestään
evankelisluterilaisuuteen, ei tue käsitystä vapaasta valinnasta", kommentoi
Satakunnan Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Anu-Liisa Varis.
 
Valtion ei tule tukea sellaista instituutiota, jonka käytännön toiminta on
ristiriidassa ihmisten tasavertaisen kohtelun kanssa. Suomen
evankelis-luterilainen kirkko kieltäytyy edelleen siunaamasta samaa sukupuolta
olevien henkilöiden parisuhteen ja pitää siten lain virallisesti tunnustamia
parisuhteita eri asemassa keskenään. Satakunnan Vasemmistonuoret toivoo, että
Suomen evankelis-luterilainen kirkko ottaisi mallia naapurimaasta Ruotsista,
missä kirkko hyväksyi reilu vuosi sitten samaa sukupuolta olevien parisuhteen
siunaamisen osaksi kirkon jumalanpalveluskäytäntöä.
 
Suomen tulee siirtyä nykyaikaan ja tunnustaa todellinen uskonnonvapaus
erottamalla valtion toiminta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen
ortodoksisen kirkon toiminnasta.  Nykyinen malli perustuu vanhakantaisiin
ajatusmalleihin, eikä kuvasta nykyaikaisen valtion toimintatapoja.

Satakunnan Vasemmistonuoret 28.9.2007

Väkivallan kierre on katkaistava

Satakunnan Vasemmistonuoret haluavat muistuttaa, että syyskuun 28 päivä vietetään Palestiinan kansannousun maailmanlaajuista muistopäivää. Israelin vuosikymmeniä jatkunut palestiinalaisalueiden miehitys on vaikeuttanut raskaasti tavallisten palestiinalaisten elämää. Israelin apartheid-muuri ja mielivaltaisesti pystytetyt tarkastuspisteet pilkkovat palestiinalaisten maita eristäen kyliä toisistaan ja estäen lapsia pääsemästä kouluihin, nuoria yliopistoihin, viljelijöitä viljelyksilleen ja työntekijöitä työpaikoilleen. Miehitys on aiheuttanut palestiinalaisten keskuuteen suuren työttömyyden ja syvän köyhyyden.

Rauhasta on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta kehitys on ollut hidasta. Tälläkin hetkellä Israel antaa miehitetyille alueille perustettujen laittomien siirtokuntien laajeta ja takaa niiden koskemattomuudet tarvittaessa vaikka voimakeinoin. YK on moneen kertaan tuominnut siirtokunnat ja muurin, joka tuo mieleen Apartheid-hallinnon.

- Usein kaikki palestiinalaiset leimataan ääriuskonnollisiksi terroristeiksi, vaikka palestiinalaishallinto on sitoutunut sekularismiin, eli valtio ja uskonnot ovat erossa toisistaan. Usein unohdetaan myös, että iso osa Palestiinan väestöstä on hyvin maallistuneita muslimeita, jotka eivät juuri eroa suomalaisista tapauskovaisista. Noin 15 prosenttia palestiinalaisista on kristittyjä. Israelin valtio sen sijaan on tunnustuksellisesti uskonnollinen ja uskonnolle on omistettu jopa oma ministeri. On länsimaisesta katsontakannasta helppo leimata konflikti kahden uskonnon väliseksi kahakaksi, vaikka todelliset syyt ovat hyvin maallisia ja poliittisia. Palestiinassa taistellaan lähinnä maasta, vedestä ja ruuasta, Ville Vettenranta painottaa.Konflikti on vanha ja on hyvin vaikeaa objektiivisesti sanoa, kummassa osapuolessa on enemmän vikaa. Selvää on ainoastaan se, että konfliktin osapuolet ovat hyvin eri vahvuisia. Tekoja tarvittaisiin tässä tilanteessa erityisesti Israelin valtiolta. Konfliktin pikainen päättyminen ei ole mahdollista, ellei Israel tee niitä itsestään selviä myönnytyksiä, joita myös kansainvälinen yhteisö on siltä moneen otteeseen vaatinut.

Satakunnan Vasemmistonuorten mielestä Israelin on noudatettava kansainvälisiä sopimuksia ja omia lakejaan ja tyhjennettävä laittomat siirtokunnat. Turvamuurin rakentaminen on keskeytettävä ja jo rakennettu muuri on purettava. Palestiinalaisten liikkumista oman maansa sisällä on helpotettava luopumalla tarpeettomista tarkastuspisteistä. Israelin armeijan on luovuttava kollektiivisista rangaistuksista.